|
|
![]()
Avoliiton intialaista bhangra-biittiä luovasti jalostava uusi biisi Täydellistä löytyy Tyttö sinä olet tähti elokuvan soundtrackilta, joka julkaistaan 19.10.2005. Tuplalevyn toinen puoli koostuu Jukka Immosen (Asa, Redrama, Finntelligens ym.) säveltämästä loistavasta leffamusasta, kun taas toinen levy on vähintäänkin kiintoisa läpileikkaus kotimaisen hiphopin tarjonnasta 2005. Itse elokuva saa ensi-iltansa 21.10. Sen käsikirjoitus on Avoliitossa vaikuttavan Pekko "Huiske" Pesosen käsialaa. Katso traileri ja lue lisää elokuvasta täältä. ![]()
Kuten tuossa viime kuussa lupasimme, on uusi biisi nyt julkaistu. Käykääpä lataamassa biisit-osiosta. ![]()
Hiljaista on ollu, mut kohta ropisee. Uusia biisejä on semivalmiina jo useampi. Luvassa on snadisti uutta soundia ja mm. Intialaisvaikutteita. Ensipala putoaa näille sivuille 15.6. Pysykää kuulolla. ![]()
Rangaistukseksi siitä, ettei avoliiton Joulupatapotti tuottanut aivan tavoitteena ollutta 200 euroa, vähäosainen sisarusbändimme Avioliitto tunkeutui treenikämpällemme ja äänitti hässimisen lomassa kappaleen Suolen toimintaa. Piilotettiin se biisit-sivullemme, josta kaikki sairaat ja itsekkäät paskat voi sen sitten ladata. Siitäs saatte... ![]()
Avoliitto on perustanut www.joulupata.fi sivustolle oman avoliitto.net nimisen potin. Lupaamme, että jos potin tuotto nousee yli 200 euroon, niin julkaisemme uuden biisin kotisivuillamme. Joulupadan varoilla hankitaan ruokaa ja tarpeita varattomien lapsiperheiden ja muiden vähäosaisten joulupöytään. Keräys päättyy netissä 1.1.2005. ![]()
Ja taas on uusi biisi ladattavissa. Nimi on Suutele. ![]()
Uus biisi ei ihan ennätä nettiin juhannukseksi, mutta aivan pian sen jälkeen. Malttia, toverit. Romantiikkaa on luvassa. ![]()
Biisit saavat keskimäärin 1-3 osumaa päivässä kukin. Tämän kuun suosituimmat biisit ovat (suosituin ensin): Kotipornoo, Se oikea, Heikko, Playa de las Americas ja Ghettoperse. Suunnilleen saman verran Avoliittoa ladataan myös mikseri.netin kautta. Siellä suosituin biisi on Ghettoperse. Faneiksi on ilmottautunut 27 henkilöä. Biisien saamien äänten keskiarvo on yhdeksän. Tilastot ovat siinä mielessä hyvät, että suurin osa jengistä lataa varmaan biisit omalle koneelleen ja luukuttaa niitä sieltä. ![]()
Vapun kunniaksi Avoliitto julkaisi uuden Heikko-nimisen biisin. Seuraava kappale koitetaan saada ulos juhannukseksi. Viihtykää. ![]()
Muutama uusi vinkki lisätty vinkkisivulle. ![]()
Onnellisen ihmisen lyriikat julkaistiin teekkareiden uusimman Kukka-lehden takakannessa. Omituinen tämä maailma. ![]()
Hymypojan ja Broidin jälkeen Avoliittoa kuultavissa nyt myös televisioviihteen taustalla. Onnellinen ihminen soi TV1:llä 26.1.2004 alkavassa draamakomediasarjassa Pelkovaara ![]()
Pari uutta vinkkiä on pikkujoulujen kriisiavuksi lisätty vinkit-sivulle. Lähettäjille kiitos. ![]()
Avoliitto julkaisi pitkän tauon jälkeen uuden kappaleen. Kappaleen nimi on Kotipornoo, ja se on kuultavissa myös Hymypoika-elokuvan yhdessä kohtauksessa. Kaikki vaan lataamaan ja sitten elokuviin. Uusimpienkin biisien synnystä on nyt juttuja luettavissa. ![]()
Kipsarin keikalla kärsittiin ääniteknisistä ongelmista, eikä Avoliitto ollut muutenkaan oikein vedossa. Kiitos silti kaikille kovasta kannustuksesta. Ens kerralla on eri meininki, perkele. Lähitulevaisuudessa julkaisemme ainakin yhden uuden biisin kotisivuillamme uskollisten kävijöiden iloksi. Avoliittoa on kuultavissa myös kahdessa syksyn ensi-iltaelokuvassa. Esa Illin Broidit leffassa soi Onnellinen ihminen ja J-P Siilin Hymypojassa vedetään nakuletkajenkkaa Kotipornoo nimisen uuden rallimme tahtiin. Laatuleffoja muuten molemmat. Näistä vielä myöhemmin tarkemmin. ![]()
Muutama uusi kuva lisätty Kuvia-osioon. ![]()
Avoliitto keikalla Kipsarissa perjantaina 29.8. Nyt messissä myös live-rumpali, eli runpalipoika Jari Salminen! Samalla keikalla myös mainio Ultramariini ![]()
Avoliiton neitsytkeikka Saunabarissa meni hyvin ja satapäinen yleisö tuntui nauttivan meiningistä. ![]()
Avoliiton voi nähdä ennen Provinssirockia 3.6. Saunabarissa ja 12.6. Factoryssa. Liput molemmissa paikoissa 2 euroa ja soittaminen alkaa noin kello 22.00. ![]()
Avoliitto tinkii keikkailemattomuudestaan voitettuaan Radio Demon (www.radiodemo.net) kautta keikan Provinssirockiin. Esiintymispäivä on tiettävästä sunnuntai 15.6. Livenä luvassa ainakin yksi uusi biisi. Muistakaa ostaa liput ajoissa. "Do not miss your chance to blow. This opportunity comes once in a lifetime." ![]()
Viime joulukuusta tähän päivään asti tapahtunut kysely Avoliiton tulevaisuudesta tuotti tulosta - me jatkamme. Kiitos kaikille (273:lle) neuvonsa antaneelle. ![]()
Jatketaanhan me, kun tilaus musiikillemme tuli näin aukottomasti todistettua. Kaunis kiitos runsaista kommenteista ja pahoittelumme P:lle särkyneestä avoliitosta. Uusi vaalilauseemme on: "Avoliitto - kypsemmän hip-popin puolesta" Suunnitelma on nyt se, että säännöllinen nettijulkaisu loppuu. Tahti oli turhan kova. Nyt keskitytään tekemään biisit kunnolla loppuun. Jos ei muuta julkaisijaa löydy, niin pusketaan loppukesästä omakustanne EP ja valutetaan hillot ihan omaan taskuun. Kaikkihan te ostatte sen ja jos ette muka, niin kyllä me joku biisi julkaistaan ilmaiseksi netissäkin. Koska aikataulu on vielä himppusen avoin, niin liittykää nyt ihmeessä Avoliiton sähköpostilistalle. Siitä ei seuraa yhtään mitään muuta kuin yksi pieni ilmoitus loppukesästä, kun uutta matskua on saatavilla. Tyylillisesti suunta on hieman hip-hopimpaan, mutta meidän asteikollahan se on katu-uskottavuudesta vielä aika vitun kaukana - teidän eduksenne. Saatavilla on muuten muutama uniikki Avoliitto-paita. Niitä voi tiedustella osoitteesta huiske@avoliitto.net Ja tiesittekös, että oltiin tolla irvokkaalla joululaulullamme Radio Demossa kuukauden kovin demo 12/02 ja viikon kovin 51/02. Avoliittoa on tutkittu myös vallan tieteellisesti. Kare Eskola on nimittäin tehnyt Turun yliopiston Yleisen kirjallisuustieteen laitokselle ansiokkaan proseminaarityön nimeltä "Kappale kauneinta suomiriimiä? - rytmejä ja riimejä suomalaisessa hiphopissa", jossa hän analysoi lisäksemme myös Tulenkantajia ja Seremoniamestaria. Työ on ladattavissa tekijänsä luvalla tästä (zip-tiedosto, 58,7 kt), mutta asiaton kopipeistailu on sitten kielletty. Tarkkailkaa avopuolisoitanne - kevään tullen ne saattavat käyttäytyä kummallisesti. T: Avoliittolaiset ![]() |
|
|